Voi suku...Olin mummon 75-vuotispäivillä. Mitäpä muutakaan, kun ahdistavaa. Ei kellekkään mitään sanottavaa, eikä kellään mitään mulle. Mihin tää homma perustuu?? Kaikki vain yhdentekevää jaarittelua niin että vähänkään älykäs ihminen joutuu nappailemaan rauhottavia, kestääkseen sen teennäisyyden määrän.Vuodesta toiseen, miksi? Miksi ihmiset jotka ovat tunteneet toisensa aina eivät tue toisiaan missään? Tai jaa keskenään mitään?

Pelkään olevani  kyyninen, ennen pelkäsin siksi tulemista. Miksi se, että tiedän kaiken loppuvan milloin tahansa ei auta. Päivät seuraavat toisiaan tavalla tai toisella kamalina.

Rakastumiseni on valunut siihen pisteeseen, etten saa siitä enää elämäniloa. Nyt olisi kai hyvä aika hankkiutua siitä eroon.