Olin juhlissa. En juonut, kun on pää ollut viime aikoina ihan sekaisin

muutenkin. Kaikkea sattui, yks luuli olevansa vailla elämäniloa, koska

vertasi itseään muihin, aikani revin häntä sieltä pois.

Sitten minä! Sitten minä idiootti, aloin tehdä samaa.

Aloin kadehtimaan. Mitä enemmän kadehdin ympärillä olevia, sitä

surkuisemmaksi oma olo muuttui. Mitä turhuutta! Tuntui että ihmisten 

katseet kiertelivät ympäriinsä, eivätkä koskaan pysähtyneet minuun.

Vaan aina johonkin muuhun. Vertailu on vihonviimeistä. Se tuhoaa

kaiken. Tekee minut vain vihreäksi itsesääliäksi.

Vie pois sen kaiken, mikä saisi jonkun katseen joskus pysähtymään.

Olen jo kauan toivonut voivani kirjata ylös kirjat mitä luen, ja ehkä myös teatteriesitykset. Saattaa olla että tää on taas niitä ideoita, alan opiskelemaan espanjaa, käyn joka päivä elokuvissa...Mutta kokeillaan.

Voinhan tietenkin listata myös elokuvia ja taidenäyttelyitä tai keikkoja.

Kokeillaan.

Luin tänään Riku Korhosen Hyvästi, tytöt. Se herätti monenlaisia tuntemuksia. Tavallaan kateutta Riku Korhosta kohtaan koska A) Se osaa kirjottaa B) Se on saanut taatusti pillua yli oman tarpeen.

Sitten tuli kauhean surullinen olo siitä että mä en oo enää tyttö. Olen liian viisas siihen. Mä en ole tiedostamattani jumalaisen kaunis tai seksikäs.

Jos mä joskus näytän hyvältä, se tarkoittaa seitsämää tuntia peilin edessä, ja on taatusti tarkoitus ja tiedostettu sellainen.

Mutta se oli viisas kirja. Se oli hauska kirja. Jotain keveän ja raskaan välimaatossa. Just sellanen mitä kirjat on parhaimillaan, kun kirjoittaja uskaltaa olla rehellinen ja samaan aikaan keksii kaiken.

Tänään en ole lukenut muuta. Enkä mennyt teatteriin, koska ajatuskin

siitä ahtaudesta, ihmisten hajusta ja liikehtimisestä sai panden nousemaan kurkkuun.

Katsoin Metsoloita, mutta sitä en kyllä ala analyseeraamaan tämänkään vertaa.

No ollaanpa täällä blogissa nyt uudistuttu. Vau.

Tänään on ollut aika kivaa. Heräsin puol kolmelta, sic. Ja sitten aloin ihan huomaamattani vähän järjestellä paikkoja, sit kävin vähän kävelyllä ja kaupassa. Äsken katoin Komissaario Palmua tuhannetta kertaa.

Ja vedin tietty mummon Antille ostaman karkkipussin, josta tuli ällöttvä olo.

Mulla on nyt tosi vähän kouluu, ja se on tosi kivaa. Ei nimittäin tarvi tehdä mitään, voi vaan nukkua. Musta tuntuu et se on kaikkein kivointa.

Kivaa on kyl myös et tulee kevät. Tää kirjoitus on vähän niin kun jonkun viisi vuotiaan, mutta ei se mitään.

Totuus nimittäin on: EN OLE AJATELLUT TÄNÄÄN MITÄÄN, JA SE ON OLLUT IHAN VITUN IHANAA!

Joulu tulla jollotta, eikä se vois vähempää kiinostaa. Ei se nyt ihan noin voi olla,eihän??
On kivaa kun on loma, on kiva kun saan aurinkovalo lampun, on kivaa kun voi syödä julia-karkkeja, on kivaa kun voi syödä imellettyä ja kinkkua, on kivaa antaa lahjoja, on kivaa kun mennään äidin kanssa jouluavantoon, on kivaa syödä riisipuuroa, on kivaa kuulla Sylvian joululaulu, ja niin: On kivaa kun tietää et se on pian ohi...
Sitten lähdetään Lappiin. Ah ja voih. Ollaan kaikki odotettu sitä ihan into piukeena.
Mulla ei ole erityisen suuria suunnitelmia. Kunhan vaan olen ja hengitän, unohdan jotain.
Hyväksyn vähän.
Jotenkin, voin nyt aika hyvin.

Laitoin pyykit koneeseen, vihdoinkin. Elämäni on yhtäkuin koulu. En osaa enää lähteä sieltä. Saunon, jumppaan ja polttelen siellä iltani. Toivon Finlandiaa Juha Seppälälle. Musta on naurettavaa, että Saisio joka on jo saanut palkinnon, on taas ehdokkaana. Pitäisi olla joku sääntö, että kerta riittää.
Näen seksi unia opettajistani. Joka yö. Tietääköhän ne sen?
Varattiin lennot Inariin, kaksi viikkoa joululomalla. Inarinjärvi ja rantasauna. Lunta ja tähtitaivas. Ihmiset kuin siskoja ja veljiä. Joihin voi kääriytyä kuin peittoon. Viime viikonloppuna opetin kirjoittamista, ja se se oli vaikeaa. Vaikeampaa kuin kirjoittaminen. Opin koulussa koko ajan niin vaikeita asioita, että nukkumis määräni on lisääntynyt huimasti. Kamala tarve kuunnella ballaadeja. Kandin aiheeksi saatiin rustattua tähän mennessä: Ihmisen on pakko olla koko ajan.
Olen odottanut punaista mattoa ja jotain banderollia, jonka alitse voisin kulkea; VALMIS. Siinä lukisi, ja sitten tajuaisin tehneeni jotain. Se tulee vasta keväällä. Äiti kysyi, miksi haluan kirjoittaa näytelmiä. Ensin en osannut vastata, sitten tiesinkin. Jos kirjoittaa kirjoja, joutuu juomaan yksin ne kännit itselleen. Jos kirjoittaa näytelmiä, saa paremmat bileet. Kaikki juovat itselleen, yhdessä. Minä haluan melkein olla yhteisössä.
Vaikka on kiduttavaa, että kun minun työni on valmis, muiden vasta käynnistyy. Ja minä joudun, odottamaan lunastusta. Ja sitten kun se olisi tarjolla, voin jo vihata tekstiä.
Olen kirjoittanut hitaasti, ja tunnustellen,tietämättä onko sillä mitään tulevaisuutta.
Eikä valumiseen, pitkästymiseen ole ollut aikaa.
Ensi vuoden asun Berliinissä. Ja aijon kirjoittaa sen kaupungin.