eilen oli viimeinen työpäivä. Sain läksiäis lahjaksi karvanopat, ja ilmoituksen tyttöjen tekemän runon, joka oli hellyyttävä. Mikko teki juttua poliisien huutokaupasta, ja oli huutanut mulle sydänkaulakorun. Syötiin sietämättömän makuista vokkia toimituksessa, ja vedettiin hulluna röökiä. Illalla käytiin Joroisten musiikkipäivillä katsomassa jazzia. Ville Leinonen lauloi kuin enkeli.

Nyt olen liikkumassa pikku hiljaa kohti Hesaa. Jotenkin hirvittää. Samaan aikaan, se että joudun näkemään ihmisiä, ja että entä jos en näekkään ketään.On alkava kovat ajat. Pakko alkaa kirjoittamaan joka päivä. Kunpa en hassaisi itseäni menemään Helsingin sotkuiseen ja sykkivään yöhön...