Noin neljänä aamuna olen herännyt, ja tuntenut oloni hyväksi ja tasapainoiseksi. Voimakkaaksi, ja eloisaksi.
Ihan tosta vaan. Hullua. Kun tilanne voisi ihan yhtä hyvin olla päinvastainen. Että olisin neljänä aamuna herännyt itku kurkussa.
En kaipaa mitään.
En kaipaa ketään.
Kaikki on jo tässä.
Ehkä osansa tähän harmoniaan on antanut Antony De Mellon viisas kirja, Havahtuminen. Voin suositella.
Myös niille, joille elämäntapaoppaat nostaa karvat pystyyn.
Tänään vaihdoin näytelmän fonttia kolme tuntia! Hermohan siinä meinas mennä, varsinkin kun olen varma että moisen toiminnon olisi saanut hoidettua jollain yhdellä napin painalluksella. Lapseni on nyt 82 sivua iso.
Nyt sen on vain tultava paremmaksi, ei pidemmäksi. Tuntui hyvältä pidellä sitä, kouriintuntuva esimerkki siitä että olen tehnyt kesällä muutakin kun ryypännyt.
Nyt olen puhtaassa kodissani, ja ihmettelen kun ei vaan ahdista ollenkaan.